
10.02.2010
Happee - Josba 6-5 (1-2,1-0,4-3)
Josba ei ollut aivan terävimmillään tammikuun otteluruuhkan jälkeiseltä tauolta palattaessa. Päävalmentaja Sami Sorjonen antoi puhtaat paperit ainoastaan yhdelle kentälliselle Happee ottelusta. Tehotilastoistakin erottuva Kosonen-P.Väänänen-Ketonen, T.Väänänen-Puustinen onnistui, mutta muut eivät yltäneet parhaimpaansa.
Jo otteluennakossa mainostettu Happeen tehomies Lasse Riitesuo nousi ratkaisijaksi keskiviikkoillan ottelun kolmannessa erässä. Kahden tasaisen erän jälkeen päätöserään lähdettiin tilanteesta 2-2. Josba siirtyi ensin johtoon Tommi Puustisen maalilla, mutta jo seuraavalla minuutilla Happee tasoitti Riitesuon syöttäessä. Riitesuo syötti myös 4-3 johtomaalin ylivoimalla ja viimeisteli itse 5-3 maalin.
Jani Kososen osuessa jälleen ylivoimalla Josba tuli maalin päähän. Happee iski kuudennen ennen kuin Tommi Puustisen illan ja kolmannen erän toisella maalilla oltiin jälleen maalin verran jäljessä, mutta tasoitus jäi tekemättä myös ilman maalivahtia. Kososella oli vielä ottelun loppuhetkillä hyvä laukaisupaikka tasoitukseen, mutta veto pienellä pompulla tulleesta syötöstä suuntautui hallin kattoon. Puustisen lisäksi kahteen tehopisteeseen Josbasta yltivät Markus Ketonen (1+1) ja Petri Väänänen (0+2).
Tappio murskasi Josban pienen pienen oljenkorren ja unelman jatkaa seuran kunniakasta historiaa - jokaisella pääsarjakaudella pudotuspeleihin. Nyt viimeisestä kahdesta ottelusta tarvitaan pisteitä, jotta liigakarsinnat pystytään välttämään. Lauantaina pelataan Josban toivottavasti kauden viimeinen kotipeli (eli ei jouduta karsintoihin, valitettavasti ei päästä pudotuspeleihin) Lauantaina 13.2. klo 17.00 Joensuu Areenalla vastaan asettuu TPS ja tällöin tarvitaan samanlaista tuhannen hengen kannustusta kuin edellisessä kotiottelussa Trackersia vastaan. Runkosarja päättyy vierasotteluun Lappeenrannassa jo karsintoihin joutumisensa varmistanutta NST:tä vastaan.
-Tuomas Arponen-
|

» Uutisarkisto
02.09.2010
LeBa-96 - Josba 5-7 (1-2,2-3,2-2)
Naapuriseurat ottivat torstai-iltana varaslähdön sunnuntaihin asti kestävään harjoitusturnaukseen
02.09.2010
Lari Lähdesmäki jatkaa Josbassa
Edustusjoukkueen kokoonpano on valmis, kun joukkueessa jatkavat myös omat kasvatit Henrik Kinnunen ja Jukka Suomalainen. Uutena kasvoja ryhmään liittyy Iikka Voutilainen
31.08.2010
Kerhot aloittavat toimintansa
Josban kerhotoiminta aloittaa syyskuun alussa toimintansa. Kerhoja muodostetaan seuraavanlaisesti: 99-00 kerho, 01-kerho ja 02-03 kerho.
29.08.2010
Josba turnausvoittoon Tampereella
Jyväskylän Happee kaatui finaalissa lukemin 7-3 (3-0,2-1,2-2).
28.08.2010
Lauantailta voitto ja tasapeli
Josba pelaa sunnuntaina IFT-2010 turnauksen voitosta Happeeta vastaan
27.08.2010
Miehet viikonlopuksi Tampereelle
Kauden harjoitusottelut avataan kaksipäiväisessä IFT-2010 turnauksessa
26.08.2010
Valmentajat koulutukseen!
12.-14.11.2010 SBN 2 Tanhuvaara, Itä-Suomi
25.08.2010
David Rytych miesten maalille
Tshekkimaalivahdin tulikaste tapahtuu tulevana viikonloppuna Tampereen turnauksessa
23.08.2010
Kapteenisto valittu nuorten SM –joukkueessa.
Nuorten SM -joukkueen (A-pojat) kapteenit valittiin viikonlopulla yhteisessä tilaisuudessa.
18.08.2010
B- ja C- junioreiden otteluohjelmat julkaistu
|